Jyväskyläläisen Emmi Rimmin suunta on selvä. Urheilullinen nuori nainen haluaa liikunnanopettajaksi. Välietappina matkalla kohti unelmaansa Rimmi opiskelee Mikkelissä, liikunnanohjauksen peruskurssilla Suomen Nuoriso-opistolla.

”Mietin, että mitähän sitä tekisi välivuoden aikana, kun en ensiyrittämällä päässyt Jyväskylän yliopiston liikuntatieteelliseen. Vuoden mittainen kurssi on minulle parempi vaihtoehto kuin tutkintoon johtava opiskelu, vaikka pääsykokeisiin ammattikorkeakoulun liikunnanohjaajaopintoihin olisin päässyt sekä Vierumäelle että Kajaaniin.” Keväällä Rimmi aikoo hakea uudelleen yliopistoon.

Rimmin mielestä antoisinta opinnoissa on se, että pääsee kokeilemaan eri lajeja, mikä puolestaan vahvistaa valmiuksia tuleviin pääsykokeisiin.

”Odotan sitä, että pääsen tekemään mahdollisimman paljon erilaisia juttuja. Käytännön harjoituksissa saa varmuutta omaan tekemiseen, ja osaa pitää ryhmät hallussa. Nyt jo olen itse hyötynyt siitä, että on varmuus taustalla.” Kilpauintitaustan omaava Rimmi sai paikan Mikkelin uimaseuran valmentajana jo ensimmäisen opiskelukuukauden aikana. Hän ohjaa aloittelevien, 7 – 13 -vuotiaiden kilpauimareiden ryhmää kaksi kertaa viikossa.

Liikunnanohjauksen peruskurssilla tehdään paljon yhteistyötä eri tahojen kanssa. Yhteistyö Etelä-Savon Liikunnan eli ESLin kanssa on arkipäivää. Tammikuussa opiskelijat olivat Kilpa- ja huippu-urheilun tutkimuskeskuksen KIHUn mukana testaamassa alakouluikäisten lasten perus- ja yleiskuntoa.

”Tosi paljon on päästy eri tapahtumia järjestämään. Sillä on tosi paljon merkitystä, että saa jalkaa oven väliin. Jyväskylästä jo kysyttiin milloin saan uimavalvojan paperit, töitäkin on tarjolla. Ja varsinkin Mikkelissä tuntuu olevan tarvetta uimavalvojista.”

Viikonlopuiksi Rimmi matkustaa kotiin Jyväskylään, mutta arkipäivät hän asuu opiston asuntolassa muiden opiskelijoiden kanssa. Silloin, kun vapaa-aikaa harrastuksilta jää, sitä vietetään opiskelijaporukassa.

”Asuntolaelämä on ollut hauskaa. Yleensä hengaillaan yhteisissä tiloissa tai jonkun huoneessa. Yksin ei tarvitse olla.” Rimmi iloitsee myös siitä, että kampuksella kaikki on lähietäisyydellä. ”Helposti menee tiukatkin päivät. Jos on edellisenä päivänä liikkunut 8 tuntia, niin saattaa aamulla olla hankala herätä. Riittää, että herää varttia vaille aamupalalle ja siitä siirtyy sitten luokkaan tunnille”, Rimmi nauraa.