Olen vieLeppäkorpi jumppaattänyt elämässäni kaksi lukuvuotta kansanopistossa. Kummatkin vuodet ovat olleet käänteentekeviä ja hyvin merkittäviä monella tapaa. Ensimmäisen kerran hakeuduin kansanopistoon hyvin tyypilliseen tapaan ylioppilaskirjoitusten jälkeen pohtimaan, mitä haluaisin lähteä opiskelemaan. Toinen kansanopistovuosi on juuri päättymässä, tällä kertaa olen etsinyt itseäni työelämässä.

Palataan ensin siihen ensimmäiseen kansanopistovuoteen.

Olin kirjoituskeväänä juossut läpi lukuisia avoimia ovia, infotilaisuuksia ja kahlannut sekä opinto-ohjaajan kanssa, että itsenäisesti läpi opinto-oppaita. Kaikki tuntui kiinnostavalta. Pystyin sopeutuvaisena ihmisenä näkemään itseni niin monenlaisella alalla, että valinta oli erityisen vaikeaa. Harrastukseni tanssi veti minua puoleensa, mutta taidot eivät siinä vaiheessa riittäneet pääsykokeisiin. Olin ollut lukioaikana vaihdossa ja matkustelin paljon, joten kansanvälinen ala tuntui sopivalta. Toisaalta radio- ja tv-työ oli aina kiinnostanut minua. Kun en pystynyt päätymään yhteenkään valintaan, päätin, että maailmassa oli paljon yleissivistävää tietoutta, jota voisin opiskella siinä välillä, kun päätän miksi haluan isona tulla. Tähtäsin siis yliopisto-opintoihin, joiden pääsykokeet olin jo keväällä missannut. Eipä sillä, mitä alaa olisin edes hakenut, kun vaihtoehtoja oli niin monta!

Olin kesän työskennellyt Linnanmäen huvipuistossa pystymättä minkäänlaisiin päätöksiin tulevasta vuodesta, kunnes silmääni sattui Helsingin Evankelisen opiston mainos. Tutustuin valikoimaan netissä ja ilmoittauduin Kasvatustieteellisten opintojen linjalle opiskelijaksi. Linjalla suoritettiin kaksi Approbaturia avoimen yliopiston kautta sekä yleisiä opintoja. Keväällä oli tarjolla yhteisiä lukupiirejä pääsykokeisiin valmentautumiseen. Opintotarjonnasta valitsin yhden approbaturin sosiologiasta ja yhden kasvatustieteestä. Halusin selvittää kumpiin pääsykokeisiin luen keväällä. Tuon vuoden aikana opiskelutaitoni kasvoivat runsaasti. Ennen avoimen yliopiston essee-tehtäviä en ollut osannut kirjoittaa tieteellisesti, en käyttää Wordia tai lukea montaa kirjaa yhteen tenttiin. Tunneilla keskusteltiin ahkerasti ja tunsin kuuluvani joukkoon. Keväällä oli selvää, että haen opiskelemaan kasvatustiedettä ja tunsin aihetta jo sen verran, että tein paikkavalinnankin yliopistojen painotusten perusteella. Ilman kansanopistovuotta olisin tuskin päässyt ensimmäisellä yrittämällä yliopistoon saati tiennyt  mikä aine minua siellä kiinnosti.

Palasin kansanopistoon toisen kerran vuodeksi kymmenen vuotta ensimmäisen kansanopistovuoteni jälkeen, tällä kertaa Paukkulaan, Suomen Nuoriso-opistolle Mikkeliin. Vuosi on ollut minulle yhtä määrittävä kuin tuo lukion jälkeinen välivuosi. Hain kansanopistoon töihin, koska olin jo jonkin aikaa toiminut kasvatustieteilijänä työelämässä, mutta se oma juttu ei ollut vielä löytynyt. Olin työskennellyt pitkään suunnittelutehtävissä. Hakiessani pyysin entisiä kollegojani, opettajankouluttajia,  suosittelemaan minua opetustehtäviin. Moni vihjasi, että nyt löysit sen oman juttusi. En ollut siitä niin varma silloin. Enemmänkin hirvitti. Koulun ensimmäisen päivän jälkeen istuin hiljaa mökin pihassa ja ajattelin, että miten minä selviän hengissä kokonaisen lukuvuoden.

No, melko hyvin olen hengissä pysynyt. Olen viihtynyt ja nauttinut tästä luovasta ja omalaatuisesta kansanopistohengestä, jota en tiennyt kaipaavani ennen kuin tulin tänne takaisin. Olen saavuttanut monella tapaa tavoitteeni antaa tilanteen viedä, luottaa omiin ja opiskelijoiden taitoihin ja elää hetkessä, olla läsnä ja oma itseni. Monta asiaa voisin jälkikäteen hoitaa toisin, mutta jokaisesta hetkestä olen jotain oppinut.

Työn haasteet eivät ole rajoittuneet pelkästään opettamiseen, vaan rinnalle on tullut kutkuttavia uusia tuulia. Paukkulassa alkaa syksyllä neljä vuoden kestävää kansanopistolinjaa, joissa kaltaiseni suunnanetsijät voivat opiskella tanssia, liikuntaa, teatteria tai mediatuotantoa.

Jos palaisin ajassa taaksepäin kymmenen vuotta ja saisin sanoa jotain juuri kirjoittaneelle itselleni, sanoisin,  että saat valita myös alan tai välivuoden, joka ei vie sinua tutkintoon tai yliopistoon. On lupa myös toteuttaa itseään, ottaa vuosi tuumailuaikaa. Opiskellessani yliopistossa yritin nimittäin tuota rakasta harrastustani tanssia saada ihan ammatikseni. Tanssin kaikki vapaa-aikani, kävin vaihdossa tanssikoulussa ja valmentauduin hakemaan Teatterikorkeakouluun tanssitaiteen laitoksen pääsykokeisiin. Halu tanssia oli niin valtava, että väänsin itseni vaikka mutkalle, jos joku asia ei minulta luonnistunut. Tuo halu yhdistettynä harrastuspohjaiseen harjoitteluun johti tanssijuuteni loppumiseen jo alta 30 vuotiaana. Pääsykokeisiin en koskaan päässyt – leikkauspöydälle kylläkin. Olisin ehdottomasti hyötynyt tanssin kansanopistovuodesta, jossa linjat, ravitsemus ja oikeanlainen harjoittelu oltaisiin katsottu kuntoon. Olen nyt erittäin iloinen, että tanssi tulee elämääni uudelleen – Tanssin linjan muodossa.

Juuri teille minunkaltaisilleni tanssijoille olemme luonut Tanssi linjan. Kaikki  muidenkin linjojen vetäjät ovat yhtä intohimoisia omasta alastaan, joten minulle ei tuota minkäänlaista vaikeutta suositella Paukkulan kaikkia kansanopistolinjoja. Tämä  on paikka kehittää taitoja, kasvaa ja löytää. Meitä pienet ja suuret unelmasi kiinnostavat. Tule kertomaan!

 

Anna Leppäkorpi on kasvatustieteen maisteri ja opettaja, joka vastaa vapaan sivistystyön kurssitoiminnasta ja vetää Tanssi linjaa Paukkulassa.

Kansanopistolinjoille on haku käynnissä heinäkuun loppuun saakka. Valinnat tehdään hakemusten perusteella.